Syyskuun kuulumiset

Hallitus on myös muiden opiskeljoiden tapaan palannut kesälomalta ja paljon on ehtinytkin tapahtua syyskuun aikana. Lue alta tarkemmin, mitä hallitus on tehnyt tai ei ole tehnyt syyskuun aikana.

Opinto ja edunvalvonta

Opintosektori on aloittanut syksyn eri toimielimien kokouksissa käymisellä. Syksyllä opintoasioiden tiimoilta on selvinnyt muun muassa ARTS-ENGin poistuminen pakollisista kursseista ja siirtymällä kurssipooliin, johon tulee UWAS -kursseja eli university wide art studies -kursseja. Enempää ARTS-ENGiin liittyen ei vielä tiedetä, mutta opintosektori tulee päivittämään tilannetta kun selviää enemmän.

Tiedotus ja ATK 

Fuksiopas on siirretty tähän päivään ja se onkin luettavissa nettisivuilla e-kirjana.

Teollisuus

Saksan ulkoexcursio järjestettiin onnistuneesti pienistä majoitusongelmista huolimatta. Skanskalle järjestetään myös fuksiexcu. 

Fuksitoiminta

ISOt ovat ottaneet uudet opiskelijat hienosti vastaan orientaatioviikolla ja ohjeistaneet fukseja mm. sitsaamisen saloihin Fuksisitseillä. Tänä syksynä otettiin käyttöön Hallituskummi-käytäntö, jossa jokaiselle ryhmälle on nimetty oma hallituskummi. Hallituskummi mm. osallistuu fuksiryhmien tapaamisiin ja kertoo esimerkiksi hallitus- ja toimihenkilörekrystä. 

KV-toiminta
KV-sektorin syksy on ollut tapahtumarikas. Orientaatioviikolla kv- ja maisteriopiskelijoita oli mukana ensimmäisen illan saunassa sekä ENGin kiltojen kv-vastaavien järjestämässä ENG EvenENG -saunaillassa.

ENGin kv-vastaavat järjestivät syyskuussa piirakkaillan, jossa opiskelijat pääsivät tutustumaan karjalanpiirakan leipomiseen.

Syksyllä järjestettiin myös perinteiset ENGin uusien kv-opiskelijoiden fuksisitsit eli ENG First Sitsit. 

KV- ja maisteri-ISOt ovat olleet aktiivisia. Kesällä ISOt ottivat etukäteen yhteyttä omien ryhmiensä opiskelijoihin ja orientaatioviikolla ISOt olivat aktiivisesti mukana tapahtumissa ja opastamassa omia tuutoroitaviaan.

Seuraavaksi kv- ja maisteri-ISOilla on vuorossa ryhmätapaamisen järjestäminen.

IE- ja tapahtumatoiminta

IE on järjestänyt orientaatiotapahtumia, kuten varaslähdön, ensimmäisen illan saunan ja fuksisitsit. Myös orientaatioviikon Kaukkarit järjestettiin yhteistyössä Rakennusinsinöörikillan ja Sähköinsinöörikillan kanssa.

CN105 suunnittelu on vauhdissa ja pääjuhlapaikkoja on alettu kartoittamaan.

Jaostoiminta

KoLehti esiintyi jaosesittelyssä ja uuden lehden kokoaminen on alkanut. Lehden teosta kiinnostuneet ovat hyvin tervetulleita mukaan.

Musiikkijaos esiintyi myös jaosesittelyssä varsin menestyksekkäästi. Toiminta on vielä reilun kuukauden heikkoa koska treenikämppä on remontissa. Keikkoja on suunnitteilla. Tervetuloa mukaan!

Kulttuurijaos esiintyi jaosesittelyssä. Tällä hetkellä kulttuurijaos on suunnitellut menevänsä katsomaan fyysikkospeksiä. 

Liikuntajaos esiintyi jaosesittelyssä. Tällä hetkellä ENG on ilmonnut koris- futis ja sählysarjoihin. Myös KIK on ilmoittautunut futsal-sarjaan. Tämän lisäksi on varailtu KIK-SIK-IK pipolätkävuoroja ja ENG:ille telinevoimisteluvuoroja

Liikuntatoimikunta on järjestänyt syksyllä Healthy Approa, joilla pääsee joka viikko tutustumaan uuteen lajiin ja sen jälkeen saunomaan. 

Telajaos on levännyt kesän mutta tarttunut fukseihin syysinnolla. Köydenvedossa orientaatioviikolla fuksien voima oli jälleen liian suuri sutimaan jääneelle Veralle. Ajomahdollisuuksia ja rentoa ajanvietettä on tarjolla pitkin syksyä, ja kaikki riippumatta aikaisemmasta kokemuksesta ovat tervetulleita.

Palvelut

Kiltahuonetta remontoitiin kesän aikana. Seiniä maalattiin valkoisiksi ja harmaiksi ja keittiön asettelua muutettiin. Keittiöön asennettiin neljä kaappia, joita on tarkoitus käyttää jätekaappeina. Tällä tavalla kiltalaiset pääsevät paremmin kierrättämään kiltahuoneella syntyvää jätettä. Uusia kodinkoneita ja sohvia on tulossa myöhemmin syksyllä.

Ulkosuhteet

Koneinsinöörikilta kävi Norjassa badekarpadlingen tapahtumassa. Badekarpadlingen on A/F Smørekoppenin, joka on Norjan teknis-luonnontieteellisen yliopiston (NTNU) konetekniikaa opiskelevien ainejärjestö, järjestämä jokavuotinen kylpyammesoutukilpailu. Ideana oli rakentaa oma kylpyammelautta, jonka pitää olla mahdollisimman nopea ja näyttävä. Matkalle lähti 27 opiskelijaa ja tapahtuma oli onnistunut. Hauskaa oli ja koneinsinöörikilta edusti onnistuneesti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s