Mita hallitus tekee? -blogin starttaus

Mitä hallitus tekee -blogin on tarkoitus tuoda kuukausittain tietoa kiltalaisille hallituksen puuhailuista ja toiminnasta. Blogin avulla toivotaan, että hallituksen toiminta näkyisi paremmin kaikille kiltalaisille ja innostaisi paljon uusia ihmisiä lähtemään mukaan kilta-aktiiveiksi!

Vuosi 2019 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin ja uudet koneinsinöörikillan toimijat ovat aloittaneet toimikautensa. Alla onkin listattu sektoreittain, mitä vuoden alussa on jo ehditty tekemään:

Hallinto ja talous

  1. Uudet toimijat on perehdytetty tehtäviinsä.
  2. Killan raha-asiat on pidetty hyvällä mallilla.

Opinto ja edunvalvonta

  1. Uudet hallopedit ovat aloittaneet hommansa
  2. Syksyllä järjestetyn kandidaattiohjelmien itsearvioinnin pohjalta ollaan ehdottamassa kemian ja fysiikoiden tilalle kaikkiin ENGin kanditutkintoihin yhteisessä kurssipoolia. Kemia ja fysiikat sisältyisivät pooliin, mutta niiden pakollisuus poistuisi

Tiedotus ja ATK

  1. Killan verkkosivujen uudistusprojekti startattiin. Kuka tahansa voi liittyä mukaan! Lisätietoja saa Niki Vihtolalta
  2. Järjestettiin kiltalaisille CV-kuvaus, joka oli melko suosittu
  3. Nettisivuille on päivitetty uudet toimijat. Kuvat puuttuu vielä.

Teollisuus

  1. Yrityssuhteiden ylläpitoa muun muassa sponsorien hankintaa haalareihin sekä vuosijuhlille
  2. Excursioita järjestettiin Skanskalle, lisää luvassa
  3. Yritysiltojen järjestäminen, kuten esimerkiksi kesätyösauna
  4. Alumneille perustettiin Facebook-ryhmä
  5. Yhteydenpitoa RIL:n ja TEK:n suuntaan

Fuksi-toiminta

  1. Uusi FTMK muodostettu
  2. Järjestettiin rasti Talvipäivässä ja autettiin vanhaa FTMK:ta jatkoilla
  3. Fuksikapteenit jatkaneet fuksitapaamisia
  4. Vanhoille ISOille ISOtapaaminen
  5. ISOhärpäkkeen suunnittelua
  6. ISO-rekryn valmistelua jatketaan, mm. videota on kuvattu
Fuksisektori piti rastia talvipäivillä

KV-toiminta

  1. Vastaanotettiin tammikuun vaihto-opiskelijat lyhyen orientaatioviikon merkeissä
  2. Pidettiin rastia talvipäivässä yhdessä fuksisektorin (fuksivääpelit ja isovastaava) kanssa
  3. Järjestettiin ENGhENGaround ja ENG-practice sitsit yhdessä ENGin Kv-tiimin kanssa
  4. KvISO-rekryä valmistellaan olemalla mukana ISO-rekryvideolla, rekryluennolla ja rekrysaunaillassa
KV-sektori järjesti ENG-practise sitsit vaihto-opiskelijoille.

IE- ja tapahtumatoiminta

  1. Järjestettiin tammikuussa yhdet kekkerit hyvällä menestyksellä ja helmikuun puolella innolla järjestämään seuraavia!

Palvelut

  1. Pakua on lainattu kiltalaisille aktiivisesti. Kuun loppu oli varsinkin altiivista aikaa, kun opiskelijat muuttavat. Pakun huolto on varattu ja akku on toiminut hyvin sen jälkeen kun se oli tyhjentynyt.
  2. Paljua lainailtu noin kerran viikossa tahti kiihtymään päin helmi- ja maaliskuulle. Sulkuventtiili hajonnut, mutta korvattu poistoletkuun tulevalla tulpalla.
  3. Kiltahuoneella kahvi on maistunut. Myös siivousta on tehty heittämällä varastosta pikkuhiljaa turhaa tavaraa pois ja tyhjentämällä paperin keräys ja pullon keräykset

Jaostoiminta

  1. ENG:in  liikuntavastaavat ovat päättäneet yhtenäistää toimintaansa tekemällä ENG:in alla oleville vuoroille oman yhteisen ryhmän.
  2. Liikuntakalenteri laitettu yleiseen jakoon
  3. SIK-KIK-IK pipolätkävuoroja varattu keväälle
  4. Palloilulajeista menossa KIK Futsal, ENG lentopallo sekä ENG koris
  5. Musiikkitoiminta kokoontuu säännöllisen epäsäännöllisesti. Koululta on saatu lupa käyttää konelafkan huonetta 201 maanantaisin 18-20.
  6. Kolehdin toimittaja kerää ajatuksia päissään ja toimituksen kokous tapahtuu helmikuussa.
  7. Lukkarijaos järjestää laulusaunan ennen vuosijuhlia.
  8. Konepajajaos valmistanut mäenlaskuvälineen laskiaisrientoihin.
  9. Telajaos uusinut varoitusvilkun. Yleinen rälläyspäivä Alvarilla järjestetty grillauksen merkeissä ja uusia aktiiveja värvätty. Rälläyspäivä vol2 tulossa.
Konepajajaos on rakentanut mäenlaskuvälineen Pikkulaskiaisiin ja Laskiaisriehaan

Jätä kommentti